Eilen illalla olin nukuttamassa kahta lapsistani - vanhinta ja nuorinta - samaan huoneeseen. Siinä vauvan syvempää unta odotellessamme kävimme seuraavanlaisen keskustelun. Käytän vauvan nimen sijaan nimeä Vauva.
Lapsi: Toivoisitko sä, että Vauva kuolisi?
Minä: En tietenkään.
L: Mutta jos sä joutuisit hoitamaan sen ihan yksin aivan ilman mitään apua niin toivoisitko sitten, että se kuolisi?
M: En tietenkään, ei kukaan äiti toivo lapsensa kuolemaa, vaikka olisi miten rankkaa.
L: Mut jos sä et saisi mitään apua?
M: Kyllä ne rankatkin vaiheet loppuu aikanaan ja sit helpottaa, ei sen takia tarvitse kenenkään kuolla.
L: Mutta jos se rankka vaihe jatkuisi ikuisesti niin toivoisitko sitten?
M: En.
L: Ai vaikka se jatkuisi biljoona vuotta?
M: Vaikka jatkuisi miten pitkään.
L: Kumman sä valitsisit mieluummin, sen, että Vauva kuolisi vai että sä kuolisit?
M: Toi on vähän hankala, kun mulla on muitakin lapsia, mutta kyllä mä valitsisin sitten että mä kuolen. Mä olen saanut jo tässä elää ja Vauvan elämä on vielä ihan alussa.
L: Mut entä jos..
M: Hei, nyt me ei aleta pohtimaan tällasia asioita ennen nukkumaanmenoa enää ollenkaan.
Lapset on tarkkanäköisiä ja pienillä padoilla on suuret korvat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti